Credit24 pikalaina?

Posted on

Onko kellään lukijallani kokemusta Credit24 pikalainoista? Olen miettinyt sitä, koska vaikka lainan ottaminen ahdistaa, laskeskelin, että haluaisin kuitenkin käydä lasten kanssa hiihtolomalla laskettelemassa ja suunnittelin ottavani sitä varten pikalainan.  500 euroa riittäisi reissuun hyvin ja saan maksettua sen takaisin toukokuuhun mennessä.

leville-uusi-laskettelukeskus-varaahotelli

Credit24:sta olen pohtinut siksi, koska kun olen lukenut netistä siitä kokemuksia, se tuntuu hoituneet helposti ja nopeasti, siinä kaikki kulut on selvästi ilmoitettu. Ja ainakin sellaisella lainavertailusivustolla kuin Parasvippi.net kyseinen laina pärjää hyvin vertailussa. Eli sen todellinen vuosikorko ei kasva niin järkyttäväksi kuin monella muulla. Monella muulla vuosikorot kasvavat juuri niiden piilokulujen vuoksi.

Sen olen huomannut, kun olen joskus noita kulutusluottoja ja pikalainoja ottanut, että kaikkiin lainaan liittyviin kuluihin kannattaa perehtyä tosi tarkasti. Lainan ottajan pitäisi saada selkeän hinnaston ennen lainapäätöksen tekemistä. Tässä hinnastossa pitäisi ilmetä kaikki kulut mitä esimerkiksi tulee eräpäivän siirtämisestä, maksuttomasta kuukaudesta, maksettavan summan muuttamisesta, osoitetietojen tai muiden tietojen muuttamisesta… Lähtökohta on se, että nämä yhtiöt laskuttavat kaikesta! Jopa siitä, että maksat etuajassa lainan takaisin kokonaisuudessaan! Tässä huom kannattaa olla tarkkana: Suomen lain mukaan saat maksaa maksutta takaisin minkä tahansa lainasumman etuajassa, jos yhtiö laskuttaa tästä, soita kuluttajavirastoon ja kysy mitä teet laskulle!

Pikalainan kanssa siis pärjää, jos on tietoinen kaikesta mitä siihen liittyy. Lainan korko on tietysti kova, joten saat maksaa aika paljon siitä helppoudesta jolla lainan saa. Toki moni arvostaa helppoutta niin paljon, että on valmis maksamaan siitä paljonkin.

Kun olen hakenut kulutusluottoa tai pikalainaa, suunnittelen kaiken tarkasti. Ny olen laskenut kaiken valmiiksi, suunnitellut reissun, miten meillä on varaa yöpyä, montako kertaa laskea ja toisaalta mihin laskettelukeskukseen kannattaa mennä. Esimeriksi olen huomannut sellaisen, että hiihtolomalla Pohjois-Pohjanmaalta kannattaa ehdottomasti lähteä etelään päin laskettelemaan, kun siellä on sesonki jo ohi. Esimerkiksi Laajavuoressa, Riihivuorella ja Himoksella hinnat ovat 10-viikolla mökeissä reilusti puolet siitä mitä Kainuussa! Tietysti myös hissiliput ovat edullisempia, koska kyse on pienemmistä paikoista.

Aiomme yöpyä mökissä Riihivuorella puoli viikkoa. Sieltä saa halvimmillaan rivarin pätkän puoleksi viikoksi alle satasella, mutta varasin meille sellaisen paritalon puolikkaan, se taisi maksaa jotain 130 euroa. Lapset ovat pieniä, joten ehdoton vaatimus laskettelupaikalle oli ilmainen vapaasti käytössä oleva lastenhissi, mikä on Riihivuoressa. Riippuu siitä, miten lapset oppivat laskettelemaan, minun ei välttämättä tarvitse ostaa siis hissilippuja ollenkaan. Ainoa mikä maksaa on vuokra. No, senkin aion välttää. Olen nimittäin ostatellut molemmille käytettyjä välineitä, niitä saa alle satasella setti, joten vuokran hinnalla saan omat eikä niitä tartte ensi kerralla hankkia.

Matkoineen, vuokrineen ja rinnekuluineen ja jopa ruokineen 500 euroa riittää hyvin meidän lomailuun. Saatetaampa jopa käydä jossain uimahallissa tai kylpylässäkin! Mutta nyt täytyy ensin täyttää se lainanhakukaavake, että voin suunnitella enemmän.


Vaateostoksia lainalla

Posted on

Ostan nykyään kaikki vaatteet netistä. Se on helppoa, nopeaa ja varmasti tulee hankittua ainakin jotakin, kun niitä sovittaa kotona.
Musta se vaatteiden kotona sovittaminen on jotakin niin luksusta että! Ei tarvii olla siellä ahtaassa, kuumassa, sähköisessä sovituskopissa, jossa on aika kiire ja liikaa tavaraa ja lapset mukana ostoksilla! En kyllä tykkää yhtään shoppailla vaatteita vaatekaupassa!

Nettikaupoissa sen sijaan tykkään! 🙂 Vaikka onhan siinäkin tietty hankaliakin puolia, kuten se, että aina pitää tilata kaks kokoa että toinen ainakin passais. Ja meneehän siihenkin kiitettävästi aikaa! Kyllä sun pitää istua tabletilla lähes saman verran aikaa ku mitä sulla menis siellä vaatekauppoja kierrellessä! Esimerkiksi Zalandolla on niin järkyttävästi valikoimaa, että se alkaa olla jo miinusta verkkokaupassa ku ostoksiin menee sen runsauden takia niin tuhottomasti aikaa!

Itse siis tykkään ostaa netistä vaatteet. Tykkään myös ostaa ne sillai joustavasti, että mulla on koko ajan vähän kulua mun vaateostoksista. Ostan nimittäin yleensä vaatteet Klarnan tilille, jota maksan siis joka kuukausi jonkun verran. Ehdin ostaa aina uusia vaatteita ennenkuin edellinen saldo on maksettu kokonaan pois, niin se on ikään kuin mun luottotilinä jatkuvasti. En tiiä onko se kovin järkevää, mutta ei se mua kauheesti haittaakaan, koska aattelen että se on kulu mun uusista vaatteista. Tietty kun alkaa aatteleen, että ostaa koko ajan vaatteita lainalla niin tulee vähän huonot pössikset että pitäis tehdä asialle jotain… No en jaksa stressaa siitä!

14

Klarna on siis aika hyvä vaihtoehto. Siitä on tosin koko ajan vähän kuluakin ku ne korot ja tilinhoitomaksut juoksee siitä koko ajan. Sit voi tietysti ostaa aina Paypalilla, jolloin ostokset veloitetaan sun visa-tililtä. Paypal on muuten aivan huippu! Sillä on niin helppo tehdä ostoksia, kun jos makaat sohvalla shoppailemassa tabletilla, niin sun ei tartte nousta kaivelee sitä sun avainlukulistaa! Käy esim Ebayn ja muissa ulkomaisissa ostoksissa. Siinä siis syötetään sähköpostiosoite ja salasana vaan. Huom! Jos sulla on Paypal käytössä, älä koskaan käytä siinä samaa salasanaa kuin joka paikassa muualla! Keksi hyvä salasana jonka muistat, mutta säästä se nimenomainen salasana ainoastaan tähän tiliin! Hakkerin on nimittäin melko helppo hakkeroida sun salasana, jos sää käytät sitä jokapaikassa! Ja sillon alka visa-tili laulamaan…

Nyt oottelen että alkaa nuo alennusmyynnit niin pääsen taas ostoksille. Nyt on siitä harvinainen tilanne, että tällä hetkellä ei ole yhtään lainaa vaateostoksista. Se on kyllä kieltämättä aika kiva fiilis, että pitääkö mun alkaa tsemppaa tän asian kans ja ostaa vaan aina sen verran ku kullonkin on vara maksaa…


Apua asuntolainan hankintaan!

Posted on

asuntolainan-hankintaan-apua

Asuntolainaa pitäisi ryhtyä hakemaan. Jotenkin tuntuu, että on erittäin huono aika sellaiseen, koska joka paikassa pauhataan etteivät pankit anna luottoa. Enpä ole aikoihin pankista lainaa hakenutkaan, vaan olen käyttänyt vakuudettomia kulutusluottoja ja pikalainoja, joihin ei tarvitse kuin ilmoittaa nimi ja henkilötunnus niin kaikki on selvää! Esimerkiksi Credit24:n vipit ovat toimineet erittäin hyvin. Maksuaikaa saa ja eräpäivääkin saa siirrettyä ilman kustannuksia tietyn verran. Täytyy vain aina muistaa, että tiedossa on rahaa, jolla lainat maksaa pois! Pikavipeillä saa äkkiä itsensä loukkoon!

Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua pikavipeistä tai kulutusluotoista ja siitä miten niitä voi hakea netistä, voisin tehdä tästä erikseen jutun.

Oli tarkoitus miettiä asuntolainan hankintaa! Neuvoja asuntolainan hankintaan löytyy kyllä netistä ja siihen saa vertaistukea keneltä vaan asuntovelalliselta, mutta mun mielestä täällä Uusilaina.fi -sivustolla on hyviä asuntolainavinkkejäkin. Siellä asioin muutkin laina-asiani, jotka netissä teen. Sinne on koottu eri lainantarjoajilta tietoja vertailuun, se ei itse anna lainaa. Odottelen sinne uusia asuntolainavinkkejä, koska sivustoa päivitetään tiheästi, joten luulisi niitä tulevankin.

Laina-asioissa mielestäni tärkeintä on suunnitella hyvin etukäteen. Aivan hetken mielijohteesta tai hetken mielihalusta lainaa ei kannata ottaa, koska tällöin ei tule mietittyä pystyykö sen maksamaan takaisin. Sitä paitsi, kun harkitsee asiaa kaksi kertaa yleensä lainahalut karisevat siinä aika pian. Mieluummin haen harkitun lainan harkittuun ostokseen kuin olen lainaloukussa lopun ikääni. Maksan aina pois edellisen lainan ennenkuin otan seuraavan. Näin lainaerä pysyy kuukaudessa kohtuullisena.

Nyt asuntolainan kanssa on tietysti asia erikseen. Sitä tulen maksamaan parikymmentä vuotta, riippuen siitä minkäkokoisen lainan haen. Olen suunnitellut, että voin hakea ehkä korkeintaan 150 000 lainaa ja tämä määrittään paljolti asuntoa jonka voin ostaa. Minulla ei kyllä ole paljoa säästöä koska olen paljon elänyt velaksi, joten en ole varma mitä ne pankissa sanoo tuosta lainamäärästä. Uusilaina.fi sivustolla on muuten hyvä laskuri, josta näkee selvästi korkojen osuuden eripituisissa lainoissa. meillä on nyt mahtava aika kun on niin matalat korot, mutta kauhulla ajattelen jos vaikka kymmenen vuoden päästä lainani korko olisi 6 prosenttia! Lainan maksu hidastuisi valtavasti koska niin iso osa menisi korkoihin. Siksi olisi mielestäni kuitenkin tärkeää saada laina nyt, kun korot ovat matalalla, laina lyhenee kuitenkin nyt niin nopeasti!

Sivuilta löytyy selityksiä perusasioihin joita lainanhakijan tulee tietää. Esimerkiksi mitä tarkoittaa annuitettilaina, mikä on lainamarginaali, mikä on kolmen kuukauden tai puolen vuoden euribor. Nämä ovat vähintään perusasioita, jotka jokaisen asuntolainan hakijan pitää tietää ja ne voi helposti opetella tuolta sivustolta! Sivustolta löytyvät myös Ari Paunan vinkit asuntolainan hallintaan vaikeinakin aikoina. Eli jos joudut työttömäksi ja sinulla on lainaa lue ensin nuo, ennenkuin vaivut paniikkiin!


Asunto lainassa vai lainaa asunnosta?

Posted on

oma-asunto-on-oltava-ja-asuntolaina

Me suomalaiset rakastamme taloja! Imemme jo äidinmaidossa käsityksen, että oma asunto pitää olla, emme ole ihmisinä mitään, jos emme saa ansaittua elämässämme omaa asuntoa. Katsokaa vaikka ruotsalaisia: heillä ei ole aikomustakaan maksaa koskaan asuntojaan! He ovat ostaneet oman talon tai jopa rakennuttaneet sen, mutta maksavat siitä koko elämänsä vuoksaa pankille.

Minäkin olen rakastunut omaan taloon, siksi tähän tätä rustaankin. Olen itsekin haalinut taakakseni esimmäisen asuntolainani jo melko nuorena, en sentään parikymppisenä kuten monet ystäväni ja tuttavani. Joka kuukausi laskuja maksaessani sitten tsekkaan paljonko lainasta on vielä jäljellä, milloin koittaa se ihana päivä, jolloin tämä talo, joka sitten on jo varmaan aika aikansa elänyt, on minun!

Onhan tuo tyhmää, ei voi muuta sanoa. Kutsuisin sitä myös jonkinasteiseksi ahneudeksi. Toisaalta en sentään suostu siihen, että yrittäisin henkeni hädällä ja ahneuksissani maksaa asunnon takaisin mahdollisimman nopeasti. Olen suopunut ajatukseen, että olen pankin orja seuraavat lähes 20 vuotta. Kun tunnen heitäkin, jotka pihistävät arkisista menoistaan maksaakseen mahdollisimman paljon asuntolainaa…. Vain jotta saavat sen sittemmin VUOTTA aikaisemmin omakseen! Huh huh!

Asuntolaina on sinänsä erittäin kiinnostava juttu. Sillä on yhteiskunnan kannalta äärimmäisen suuri vaikutus, varsinkin nyt, kun se on niin tiukassa. Se arvottaa ihmisiä kastiin, sinä saat lainaa, minä en saa, se arvottaa meidät hyvätuloisiin ja niihin joilla on niin paskat tulot etteivät saa vakiinnuttaa omalla asunnolla elämäänsä vaikka haluaisivatkin. Miettikää sitä opiskelijapariskuntaa, joka haaveilee omasta talosta taajamassa, tulot on minimissä mutta on menotkin. Tiedän opiskelijaparin, jolla oli kaikenlisäksi lapsiakin, jotka molemmat opiskelivat, tekivät töitä silloin tällöin, ja silti säästivät ASP-tilille. Heillä on nyt oma talo, 27-vuotiaina. Tai siis pankin.

Pointti onkin siinä, että Suomessa on valtava henkinen ja sosiaalinen ristiriita siinä, että toisaalta aikuisen vastuullisen ihmisen mitta on oma asunto mutta toisaalta tällä hetkellä aikuinen vastuullinen työssäkäyvä ei välttämättä saa pankista asuntolainaa! Varsinkin jos lapsia on vähänkään useampi, varsinkin jos talouteen tulee ansiotuloja vain toiselta vanhemmalta ja varsinkin kun korkoihin halutaan laskelmissa varautua äärimmäisesti vaikka ne ovat nyt historiallisen alhaalla! Tästä teille vuodatan!

Paras uutinen aikoihin on mielestäni se minkä tänään luin: 80 prosentin korkokatto on heivattu, mutta nyt suunnitellaan 95 % korkokattoa ensiasunnon ostajalle! Loistava juttu! Ei vaikuta asuntomarkkinoihin ja kannustaa säästämään, voi estää asuntokuplan! Onneksi meillä on viisaita, esim finanssivalvonnassa. On tosi, että muutaman vuoden takainen hillitön lainananto huolestutti väkisinkin: kuka tahansa pienituloinen duunari saattoi hakea pankista 250 000 lainan. Itse en käsitä, millä he tämänkokoisia lainoja hoitavat. Höyli lainaus nosti hintoja niin, että Etelä-Suomessa oli ihan tavallista maksaa omakotitalosta 500 000 euroa. Kuinka paljon paremmat tulot teillä siellä etelässä on? En voisi kuvitellakaan meille tällaista lainaa vaikka olemme molemmat töissä.

Nyt kriisin myötä varsinkin omakotitalojen hinnat ovat asettuneet, mikä on hyvä, mutta toisaalta viisaat pelkäävät koko ajan deflaatiota. Elämme tärkeää aikaa, paljon suuria asioita tapahtuu paraikaa taloudessa! Sinä jolla asuntolaina on hakusessa, vertaathan lainasi huolellisesti. Tätä varten on olemassa useita loistavia palveluita ja kilpailuttajia, kuten Etua.fi tai vaikkapa Uusilaina.fi.